Blogi

Voisitko kertoa hieman taustastasi: miten päädyit teatteriohjaajaksi?

Tämä onkin jännä homma. En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että minusta tulisi ohjaaja. Mua oli pyydetty monta kertaa aikaisemmin, mutta mä olin aina sanonut ei, koska olen sielultani näyttelijä. UIT:ssa [Uusi Iloinen Teatteri] tuli sellainen tilanne, että UIT:n hallitus pakotti mut ohjaamaan ensimmäisen ohjauksen, josta on viisi tai kuusi vuotta aikaa. Tein kaksi viikkoa ja tajusin, että tämä on mun homma. Olin aivan liekeissä! Ensi-iltapuheessa teatterinjohtaja sanoi, että ”joskus ihminen ei itse tajua, missä hän on itse hyvä, minkä vuoksi muiden ihmisten pitää potkia perseelle”. Esityksestä tuli arvostelu- ja yleisömenestys. Se on mun alku ohjaajuuteen. Iloista kyllä olen saanut ohjauksia joka vuodelle sen jälkeen. Tämä toinen ammatti tuli tähän rinnalle siis vahingossa.

Ohjaat Hämeenlinnan Teatteriin 39 askelta -näytelmän. Mikä on mielestäsi näytelmän keskeinen teema ja sanoma?

Sehän on pakotarina, jos ajattelee sitä elokuvaa [Alfred Hitchcokin 39 askelta], syyttömän miehen pakotarina. Nostaisin sen ylitse kuitenkin teatterileikin. Se, että mulla on neljä näyttelijää, mutta mulla on 39 roolia – vai onko niitä enemmänkin, pitäisi ihan laskea. Siitä tulee se teatterileikki. Se on leikkiä näyttelijöiden kesken, leikkiä yleisön kesken, ilman että yleisön tarvitsee osallistua. Leikitään näytelmään sisällä teatterin keinoilla ja teatterilla. Se on koominen ilotulitus.

Miten valmistaudut ohjaamaan näytelmää? Onko sinulla erityisiä rutiineja tai menetelmiä?

Niitä syntyy koko ajan. Luen tekstiä monta kertaa ja sitten tosi tärkeäksi muodostuvat palaverit muiden suunnittelijoiden kanssa. He ovat oman alansa ammattilaisia ja tuovat aina jotain lisää siihen prosessiin. Sitten mulla on tapana tehdä sellainen kohtausluettelo.  Se on ruutuvihko, jossa jokaisella kohtauksella on yksi ruutu ja sitä mukaan, kun se kohtaus valmistuu, väritän sitä ruutua. Kun nopeasti katson sitä sivua ja jos on monta väritettyä ruutua ja yksi valkoinen, niin on helpompi nähdä, mitä pitää harjoitella. Se on mun tapani hahmottaa sitä kokonaisuutta, että mitä on tehty ja mitä pitää vielä tehdä. Arvostan itse näyttelijänä todella paljon näyttelijöitä ja näyttelijäntyötä. Sen takia ohjaussuunnitelmaan kuuluu aina olennaisesti vapaus. Olen tosi auki sille, että mitä näyttelijät itse keksivät lisää,  koska he ovat ammattilaisia. Näen ohjaamisen avoimena prosessina, jossa mulla on suuntaviivat ja tyylilaji. Teatterin tekeminen on ehdottomasti yhteistyötä ja ohjaajan tärkein tehtävä on luoda ympärilleen sellainen turvan tunne kaikille ihmisille. Näin ihmiset pystyvät parhaimpaansa ja uskaltavat sanoa ideansa ja toteuttaa itseään korkeimmalla mahdollisella taitotasolla.

Mitä toivot yleisön kokevan tai ajattelevan katsottuaan 39 askelta -näytelmän?

Toivon että he ovat saaneet piristysruiskeen nauramalla. Luin joskus aikanaan Tiede-lehdestä artikkelin, jonka mukaan seitsemän minuutin nauraminen vasta kahden viikon kesälomaa, joten toivot että kaikki saavat sen. Toivon, että kun ihmiset menevät aulaan hakemaan takkejaan, kaikki miettivät, että herranjumala miten taitavia näyttelijöitä.

Koska olet itse näyttelijä, tuleeko ohjatessa kaipuu lavalle?

Ehdottomasti tulee. Kun näyttelijät saavat sen yhteisen flown, ohjaajana tuntuu aina vähän ulkopuoliselta, jolloin tulee valtava halu olla osa sitä näyttelijäporukkaa. Kun käyn katsomassa esityksiä, niin hyvän esityksen merkki on se, että haluaisin itse olla osa tuota näyttelijäporukkaa. Niin käy, kun en itse ohjaajaa, mutta myös ohjatessa. Ohjaajan työ on aika yksinäistä ja ihmisellä on perustarve kuulua ryhmään, olla osa kokonaisuutta ja sieltä kumpuaa se halua hypätä muiden sekaan.

  Takaisin