Blogi

Ensi-ilta.
Vihdoin, vihdoin, vihdoin. Nyt se on valmis. Tai sen täytyy olla. Ei. SE ON VALMIS.

Olo on mahtava. Olen niin tyytyväinen tähän juttuun. Se on paras mahdollinen. Meillä on timantti esitys josta ihmiset varmasti tykkäävät. Juttu on vauhdikas ja yllättävä ja silti se koskettaa. Tämä juttu on ennakoissa käännyttänyt jo kaksi musikaalivihaajaa. Ja se on iso juttu.

Ensi-ilta on aina ladattu täyteen odotuksia. Silloin esityksen pitäisi olla valmis ja sen pitäisi osua maaliin. Joskus jännitys vie kuitenkin keskittymisen väärille raiteille ja saattaa olla että ns. seisoo itsensä vieressä koko esityksen ajan eikä missään vaiheessa pääse roolihenkilönsä sisälle. Välttämättä katsoja ei huomaa eroa, mutta esiintyjä kyllä huomaa. Itse yritän ajatella että en edes tähtää ensi-iltaan. Se on vain maaliviiva jonka jälkeen alkavat itse esitykset.

Pahinta on ensi-ilta esitystä edeltävä päivä. Ikinä aika ei kulje niin hitaasti kuin silloin. Ruoka ei maistu, mutta on pakko syödä koska muuten ei pysty vetämään esitystä läpi. Vähän helpottaa kun vihdoin iltapäivällä pääsee teatterille ja näkee työkaverit jotka jännittävät yhtälailla. Sen takia harjoitellaan että esityksen pystyy vetämään läpi vaikka pulssi olisi kahdessasadassa alusta loppuun. Silloin kun jännittää ei voi muuta kuin mennä repliikki kerrallaan, kohtaus kerrallaan, yrittää kohdata vastanäyttelijä lavalla ja jossain vaiheessa huomata että on kiitokset ja oho ensi-ilta on ohi.

Toivon todella että ihmiset nauttivat ja löytävät tämän esityksen sillä itse ainakin nautin ja tämä on juuri sellaista teatteria jota itse haluaisin mennä katsomaan.

Sinikka Salminen, näyttelijä

  Takaisin