Lasse Sandberg

-Kyllä se on esiintymisvietti ja ilmaisun pakko, joka on ajanut ja pitänyt minut tällä alalla jo neljännesvuosisadan. Esityksessä on aina jotakin koukuttavaa. (Joskus/silloin tällöin/aina välillä) Ennen esitystä epäilee, että osaanko mä ja klaaraanko mä ja vatsan pohjassa tuntuu. Siitä saa kicksejä samoin kuin jotkut toiset extreme-lajeista.

-Juuri epäily ja pelko pitävät hereillä. Siinä on niin hetkessä, on vain luotettava, että tapahtuu teatterin ihme.

-Urani alussa olin vain innoissani, että pääsin tähän ammattiin. Nyt suhtaudun vakavammin ja tosissani työn tekemiseen. Se ei suinkaan tarkoita, että tekeminen sinänsä olisi aina vakavaa vaan sitä, että keskittyy jokaiseen näytelmään ja jokaiseen esitykseen mahdollisimman hyvin. Silti kahta samanlaista esitystä ei ole. Ne hengittävät aina vähän päivän ja yleisön mukana.

-Yksi mieleen jäänyt kokemus oli Leonard Cohenin laulut, joita välillä kysytään yhä edelleen. Ohjaus oli hyvä, bändi soitti hienosti, kontakti yleisöön oli poikkeuksellisen välitön ja tunnelma esityksen jälkeen mahtava. Mutta se oli ainutkertainen ja silloin, enää siihen ei saisi samanlaista henkeä.

-Puuseppä tekee vaikka keinutuolin ja se on samanlaisena ihailtavissa vielä vuosikymmenten jälkeen. Meidän työmme jää parhaimmillaan vain muistoina päähän. Mutta jos onnistumme esityksen aikana saamaan yleisön mukaan tarinaan ja unohtamaan kaiken muun, silloin olemme onnistuneet antamaan pienen muiston, ehkä jopa jonkin uuden ajatuksenkin.

-Olin pitkään lähes soittamatta, nyt olen palannut basson varteen. Muutoinkin olen musiikin suurkuluttaja. Ja purjehdus pelasti minut kesäteatterilta. Näyttelijän kuusipäiväinen työviikko vaatii minulta palautumisen kesällä – meri ja yksinkertaiset askareet veneessä nollaavat kyllä hienosti.