Katariina Kuisma

-Treeni pitää kunnossa ja oikea ruokavalio tukee. Siitä seuraa, että olen virkeämpi ja kun olen virkeämpi, minulla on enemmän annettavaa ja läsnäolo paranee.

-Tämä on toiston taidetta ja se asettaa tekemiselle omat vaatimuksensa. Kun on terve ja hyvällä tuulella, on helppo astua lavalle. Mutta esitys on silloin kun on ja näyttelijän on pystyttävä parhaimpaansa joka kerta. Silloin muistutan itselleni, että hei, siellä on ihmisiä, jotka ovat varta vasten tulleet esitystä katsomaan. Nyt annan heille kaikkeni. Tämä on antamista ja antautumista ja mä herään aina kun näen ihmisiä katsomossa.

-Pidä kiinni äänestä ja temposta – älä muuta mitään, sanoo ohjaaja. Hyvä näyttelijä tekee juuri näin.

-Tämä aika on nyt monelle raskas. Välillä sitä miettii, että mitä merkitystä tällä minun työlläni tässä kaikessa on. Toisaalta jos onnistun omalla panoksellani tuottamaan katsojille jonkin elämyksen, tulee teatterista ulos erilainen ihminen kuin sinne meni. Ehkä hän on iloisempi, ehkä hän miettii jotakin asiaa uudella tavalla. Jos näin on, olen onnistunut ja työlläni on ollut merkitystä. Enkä ymmärrä, kun puhutaan että joku on vain viihdettä. Varsinkin nyt pitää saada myös nauraa.

Sitten välipalaksi ennen illan harjoituksia Aulangon rappuset kolmeen kertaan juosten ylös ja alas – tehkääpä perässä!