Kohtauksia eräästä avioliitosta

Kohtauksia eräästä avioliitosta

« Palaa esityslistaan

Mitä

Esitys valittu Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoon 12.-13.8.2018
Lisäesitykset Hämeenlinnassa 23.8.-21.9.2018

 4,7 (121 katsoja-arvostelua)

Powered by flickr embed.

Tänään, "Kohtauksia eräästä avioliitosta"-näytelmän ensi-illan jälkeisenä aamuna voin rehellisesti ja täydestä sydämestäni vilpittömin mielin sanoa, että olen nyt nähnyt sen kaikista kovimman ja vahvatekoisimman teoksen ikinä tässä kaupungissa, ja korkealle mennään ihan valtakunnallisestikin.

Lienee turhaa sanoa, että suosittelen esitystä. Kaikille. Seurusteleville, sinkuille, perheellisille, perheettömille, eronneille, eroa suunnitteleville, aviopareille. Tämä on tehty ihmisiltä ihmisille, suurella liekillä ja vielä suuremmalla sydämellä.

-Lainaus on  Teatterikärpäsen puraisuja blogista-

Kohtauksia eräästä avioliitosta on Ingmar Bergmanin kulttimaineen saavuttanut aviodraama, joka kuvaa erään eroprosessin yllättäviä vaiheita. Kymmenen yhteisen vuoden ja kahden lapsen jälkeen Johan ja Marianne havahtuvat toteamaan, että näin ei voi jatkua, että jotain täytyy tapahtua.

Kahden rohkean näyttelijän ja elävän juurimusiikin yhteisvoimaan luottava esitys kutsuu katsojat mukaan onnen ja kaipauksen, seksin ja väkivallan, kivun ja hellyyden pyörteeseen. Bergmanin intiimin tekstin ytimestä löytyy liki raamatullinen ajatus, että todellinen rakkaus kestää jopa eron.

Esitys kaikille, jotka ovat kiinnostuneita parisuhteesta. Esitys kaikille, jotka ovat parisuhteessa. Esitys kaikille, jotka ovat parisuhteessa ja harkitsevat eroa. Esitys kaikille eronneille. Esitys kaikille, joita kiinnostaa todellisuudessamme vaikuttava outo ja kuriton voima, jota niin runoudessa kuin kaljabaareissakin kutsutaan rakkaudeksi.

Esityksen kesto n. 2h 30 min, sisältää väliajan

 4,7 (114 katsoja-arvostelua)

Poimintoja katsojapalautteista:

- Kymmenen tähteä esityksestä! Tällaista huipputason teatteria lisää Hämeenlinnaan, niin yllä katsojia käy!
- Kohtauksia eräästä avioliitosta paras pitkään aikaan näkemäni. Loistavaa!
- Tämä Kohtauksia eräästä avioliitosta oli paras näytelmä Hämeenlinnassa pariin vuoteen! 
- Lisää tämmöistä syvää draamaa. 
- Upeaa näyttelijätyötä Kohtauksissa. Hyvä bändivalinta näytelmään.
- Kiitokset Liisa Peltoselle ja Lasse Sandbergille koskettavasta ja uskottavasta esityksestä.
- Tämä esitys oli yksi huikeimmista mitä olen missään nähnyt! Kiitos! Hämeenlinnan teatterissa on aina jotenkin hyvä tunnelma, kiva käydä.
- Kaikki toimii loistavasti! Ko. esitys vaikuttava taideteos.
- Kohtauksia eräästä avioliitosta: koskettava, intiimi, hyvää näyttelijätyötä, bändi täydensi tunnelmaa, lavasteet yksinkertaisuudessaan toimivat!
- Kiitos upeasta ja koskettavasta esityksestä. Kohtauksia eräästä avioliitosta on teatteria parhaimmillaan. Liisa Peltonen ja Lasse Sandberg selviytyivät vaativasta urakastaan hienosti. Kaiken kruunasi hyvin näytelmää myötäilevä musiikki.
- Kohtauksia eräästä avioliitosta oli upea, liikuttava esitys. Näyttelijät erityisen hyviä. Kokonaisuus intiimi ja tyylikäs musiikkeineen.

Arvosteluja

"Mariannen ja Johanin tempoilu irti toisistaan ja toisiaan kohti on psykologista draamaa parhaimmillaan. Näyttämöratkaisu, jossa yleisö ympäröi parin intensiivisen ottelun lähietäisyydellä, on onnistunut. Esityksessä musisoiva The Hampton Dixiebandin ikivihreät ja sen synnyttämä muu äänimaisema vaihvistavat onnistunutta kokonaisuutta" / Riina Maukola / Teatteri&tanssi+sirkus -lehti 6.9.2018

"Tänä kesänä Hämeenlinnan Teatteri näytti miten uskomattoman hienoa työtä tehdään pienessäkin teatterissa." / 16.8.2018 Tamperelainen Tampereen Teatterikesän esityksestä

"Kaikki pienetkin ilmeet ja eleet erottuivat katsomoon. Näitä varsinkin Liisa Peltonen hyödynsi tehokkaasti niinäkin hetkinä, kun hän ei varsinaisesti ollut valokeilassa." / 25.8.2018 Aina eturivissä -blogi

"Nyt on Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämöllä sellainen esitys, että lähemmäs täydellisyyttä on vaikea päästä." /  Pirjo-Liisa Niinimäki, Hämeen Sanomat

Käsikirjoitus: Ingmar Bergman 
Sovitus: Pasi Lampela
Ohjaus ja esitysdramaturgia Samuli Reunanen
Kapellimestari: Petri Keinonen
Bändi: The Hämpton Dixieband: Jussi Harju, Jussi Keinonen, Petri Keinonen
Rooleissa: Liisa Peltonen, Lasse Sandberg
Lavastussuunnittelu: Juha Mäkipää
Pukusuunnittelu: Satu Suutari
Valosuunnittelu: Hannu Suutari
Äänisuunnittelu: Pasi Lehtinen
Kampaukset ja meikit: Liisa Sormunen

Esitystä suositellaan yli 15 vuotiaille.

Kommentoi Facebookissa